Sunnuntai, Joulukuu 10, 2017, 16:30

Hei! Tervetuloa seuraamaan matkaani kohti ensi syksyn CBB -kilpailuja.

Edellisistä kilpailuista on jo ehtinyt kulua muutama vuosi. Edellisen kerran kilpailin vuonna 2013 sekä keväällä, että syksyllä. Silloin kilpailin vielä juniorina. Kevään kisat menivät hyvin, niistä jäi kotiin tuomisiksi kolmannen sijan pysti. Siinä kilpailussa toiseksi sijoittui nykyinen kehonrakentaja Pekka Kotipohja, joten taso oli siinä kisassa kova! Sen vuoden syksyn kisat eivät menneet sitten yhtä hyvin kuin keväällä. Syksyn kunto oli todella suuri pettymys, mutta siitäkin projektista opittiin paljon.

Miksi on sitten näin pitkä tauko tullut? Olen priorisoinut muuta elämää kilpailemisen edelle, sekä myös se, että lihasmassan hankkiminen kestää pitkään. Olen näinä vuosina mm. valmistunut koulusta (luokanopettajaksi, KM), muuttanut Itä-Suomesta PK-seudulle, mennyt naimisiin sekä myös aloittanut työelämän. Halusin näille antaa riittävästi aikaa, erityisesti työelämään siirtyminen on vienyt paljon paukkuja. Tiesin edellisestä projektista sen verran, että elämä täytyy olla tasapainossa, jotta dietti voi sujua hyvin.

Mitä vuosi 2018 tuo tullesssaan?

2013 vuoden kisa rupeaman jälkeen lähdimme valmentajani Tuukan kansa työstämään meikäläisen kroppaa semmoiseksi, että se olisi suhteellisen kilpailukykyinen. Olemme näinä vuosina tehneet paljon priorisointi treenejä ja ne ovat saaneet aikaan mm. sen, että olen saanut jonkun verran kirittyä yläkropan ja alakropan tasapainoa. Vielä 2013 fysiikkaani dominoi jalat, nyt kuitenkin olemme saaneet kroppaa enemmän tasapainoon.

Ensi syksyn kisojen tavoitteena minulla on yksinkertaisesti saada kireämpi kunto kuin keväällä 2013. Toinen tavoite tämän jälkeen tietenkin olisi päästä SM-finaaliin, mutta tiedostan itse, että kun kisaan ensimmäistä kertaa yleisessä sarjassa, voin hyvälläkin kunnolla olla finaalin ulkopuolella.

Itse kisadieetti tehdään kolmessa osassa, josta ensimmäinen osa lähti käyntiin viime viikolla – eli viikolla 48. Tämä ensimmäinen dieettivaihe kestää ainakin viikolle 6, ellei valmentajalta tule uutta käskyä.

Pyrin päivittelemään blogia n. kerran viikossa, tervetuloa seuraan!


Ei viestejä
(*) Vaaditut kentät
© 2018 TH-GYM. All Rights Reserved.
Perinteinen asiakasta kunnioittava kuntosali Lieksan keskustassa.
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
Evästeiden tiedot
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
OK, ymmärrän